sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Ikuisuusprojekti

Tämä ehkä olisi kuulunut tuohon vanhempaa tuotantoa osioon, mutta tämä työ on erityinen ja ansaitsee siksi oman tekstinsä. Tämä on työ, joka tehtiin joskus ala-asteella, olisikohan ollut kolmannella luokalla. Ja sitä tehtiin lopulta yötä päivää kotona, että sain työn valmiiksi. Fiksuna aloitin tuon kirjomisen ylhäältä taivasosiosta (siis taustan, kuvat olivat valmiina jo siinä vaiheessa). Jos olisin aloittanut vedestä, olisin voinut jättää taivaan säkkikankaan väriseksi (tämä ei tosin olisi tyydyttänyt perfektionismiani). Mutta kun taivaasta oli aloittanut, niin työstä olisi tullut varsin kummallisen näköinen, jos vesi olisi jäänyt tekemättä. Tähän on siis uponnut verta, hikeä ja kyyneleitä...

Ei kommentteja: