torstai 7. kesäkuuta 2012

Torstaiarvonta - Thursday giveaway

Siivoilen tässä kirjahyllyä ja myös käsityökirjoista on karsittava. Haluaisin kuitenkin antaa niille kodin, jossa niitä arvostetaan. Siksi nyt muutaman viikon ajan arvon pois kirjoja hyllystäni. Tämän kertaisessa arvonnassa ovat englanninkieliset Stich 'n Bitch -kirjat: The Knitter's Handbook ja The Happy Hooker. Neulontakirjan kylkiäisenä lähtee myös pieni yllätys. Osallistua voi kommentoimalla tätä blogikirjoitusta ja mainitsemalla kumman kirjan arvontaan haluat osallistua. Toki voi myös osallistua molempiin arvontoihin, silloin toivoisin, että mainitset kumman haluaisit mieluummin. Todennäköisesti kirjat lähtevät ihan satunnaislukuarvonnalla, mutta aina kannattaa perustella miksi juuri sinä tarvitsisit ko. kirjan. Ensinnäkin, sellaisia kommentteja vaan on hauskempi lukea ja toiseksi, saatan myös päätyä lähettämään kirjan/kirjat perustelujen perusteella. Varaan itselleni näin oikeuden muuttaa sääntöjä tämän suhteen. Arvontaan voi osallistua ensi torstaihin asti. Voi olla, että en ihan heti ehdi postittamaan, mutta seuraavalla viikolla kuitenkin. Asuinpaikalla ei ole väliä. Voi osallistua niin Suomesta kuin ulkomailta. Jätä myös sähköpostisi kommenttiin, niin pystyn ottamaan yhteyttä mahdollisen voiton osuessa. Lisäksi, jos käsityökirjat kiinnostaa, kannattaa tsekkailla blogia, näitä arvontoja tulee hyvin suurella todennäköisyydellä lisää, varsinkin jos tämä osoittautuu suosituksi.

Onnea arvontaan!

I'm cleaning my bookshelf and it's time for some of my craft books to go as well. I'd like to give them a home, where they are appreciated, though. That's why, I will have giveaways for a couple of weeks now. This time the giveaway books are the Stich 'n Bitch books: The Knitter's Handbook and The Happy Hooker. There is also a small surprise with the Knitter's Handbook. You can participate by commenting this post and specifying which book you would like to get, if won. You can enter for both, but if you have a preference, please state it. It's very likely that I will just randomly choose a comment post number, but please tell me why you should get the book/books. First, I think it's more fun to read such comments and second, I might decide to send the books based on your argument. So I will reserve the right to change the rules on this account. You can participate until next Thursday (notice the time difference, although, I might take account late entries if it's still Thursday in your country. I might not be able to send the books right away, but the next week in any case. Leave also your e-mail in the comment, so that I can reach you in case you won. The giveaway is international. Also, if you are interested in craft books, check out my blog in the near future, since I'm most likely having more of these, especially if this proves to be popular.


Good luck!

11 kommenttia:

Velma kirjoitti...

Periaatteesa kumpi tahansa kirja käy, mutta mielummin virkkauskirja.

Mä olen aina innokas aloittamaan virkkaus- ja neulontajuttuja, mutta sitten yleensä alkaa jossain vaiheessa tuntumaan, etten osaa kunnolla. Uuden kirjan kanssa saisin varmaan uusia ideoita ja paremmin treenattua tekemistä, kun en kuitenkaan osaa soveltaa omia ohjeita.

Jos voitan kirjan, niin siitä voi ilmoittaa facebookissa. Oon oikeasti sun kaverilistalta se Veera, jonka sukunimi alkaa T:llä. :D

Anonyymi kirjoitti...

Ooh I hope I've done this right, can't under the instructions on how to leave comment so just guessed!!!. I've been trying to knit (so would love the knit book) but it has all been going wrong. . . . dropped stiches, too many stitches. this knitting book would be a fabulous help. Many thanks.
karenshawjones@btinternet.com

Adri H. kirjoitti...

Thanks for running this giveaway! I am interested in either book as I knit and also crochet. Check out my blog to see projects (or Ravelry). I'll leave the decision up to you on the book as I'm happy to learn new things in either craft.

I'm adriprints(at)yahoo.com

Nukkemaailmani kirjoitti...

Virkkaus on minun juttuni ja olen monesti katsonut tuota The Happy Hooker kirjaa, mutta en ole sitä vielä hankkinut.

Nukkemaailmani kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

This is a great giveaway! I would love to win the Stitch n Bitch book! My mother is trying to learn how to knit and this would be great for her! She has been getting so frustrated because she keeps messing up, and I don't want her to give up completely! I think this book would be very helpful for her! (:
stephoosh28@yahoo.com

gail kirjoitti...

i would like the stitch n bitch book (although either would do!) bc i have been getting rusty on my knitting skills
gkuroda(at)hawaii.edu

quiltma kirjoitti...

I would love to win the Stich and Bitch Book. Because sometimes when I'm Knitting I'm Bitchin!

Becky kirjoitti...

The knitting book appeals to me. I find knitting relaxing, but am still a beginner. Thanks for sharing!

Domestic Diva kirjoitti...

I'd like the crochet book. They look fabulous!

Marty kirjoitti...

Oooohhhh, I'd love The Happy Hooker! I've always wanted to know how to knit. I imagine it must be so thearaputic...something I can do when my kids are in bed! Lol.

poetees@gmail.com

You can visit my blog here:

smallhousebythesea.blogspot.com