maanantai 28. syyskuuta 2009

Käpyilyaddikti

Olen jäänyt aivan täysin koukkuun (tai siis käpyyn) käpyilyyn. Pakko tehdä käsillä jotain. Onneksi käpyillä voi vaikka bussissa. Ja olenkin jutellut useamman (mukavan) vanhemman naishenkilön kanssa siksi, että olen sattunut käpyilemään. Aivan tuntemattomat ihmiset tulevat juttelemaan, kun eivät ole nähneet mitään niin kummallista... no, ihan positiivisessa hengessä juttelemaan tulevat, niin mikäs siinä.

Tein oranssista langasta (DMC, helmilanka 8, väri 51), jota käytin jo tuossa edellisen kirjoituksen vaahteranlehtimallissa, vielä Eileen Staffordin suunnitteleman lumihiutaleen. Työn onnistui mielestäni varsin hyvin ja oli mukavaa tehdä tällainen pieni kiva malli. Työpaikan koulutuspäivänä alotin sitten oravan vaahteranlehtimallissa käyttämästäni ruskeasta langasta (DMC, helmilanka 8, väri 111).

Oranssi lumihiutale ja orava (joka näyttää mielestäni kyllä hieman kengurulta, mutta niin alkuperäinen mallikin).

Oravakin onnistui ihan hyvin, valmistui jopa samana päivänä. Lähdin tosin tekemään vartaloa väärään suuntaan ja kohtasin siksi muutamia ongelmia, mutta mielestäni lopputulos oli siis kuitenkin onnistunut. Mallissa ei ollut sanallista selitystä, vain ainoastaan kuva. En ole aikaisemmin käpyillyt pelkän kuvan perusteella ja siitä varmaan erehdykseni syntyi. Taas sitä oppii jotain :) Malli löytyy Inga Madsenin kirjasta Tatted Animals.



1 kommentti:

SMP kirjoitti...

woops.... toisessa kommentissa mainitsin olevani "toinen aloittelija" tms., mutta sä oletkin näköjään jo vähän pitemmällä.... ;O)